Niinhän se meni, että Olgan kanssa (taiteilija Oma Orell) me istuttiin Häggmannilla kahvilla ja puhuttiin ortodoksisuudesta ja sen merkityksestä meille. Minähän se olin, joka ensin tunnusti, että huono ortodoksi olen, kun niin harvoin pääsen kirkossa edes käymään. Matka on pitkä ja tie kivinen.
"Niinhän se on", myönsi Olgakin. Lähtipä Kalajoelta mihin suuntaan tahansa, niin 70 km on matkaa ennen kuin johonkin "temppeliin" törmää. Siis meidän omaan. Ei siis tule usein käytyä.
No, voihan sitä tietysti olla hyvä ihminen, vaika ei aina kirkossa käykään, mutta meille ortodokseille se kuitenkin on osa hengellistä elämää.
Suupalttina karjalaisena minä sitten tietenkin lausumaan, että sienet kasvavat, marjatkin kasvavat, mutta kirkot pitää aina rakentaa.
Siinä sitä sitten ihmelteitiin, Olga ja minä. Ei meille varmaan kukaan kirkkoa rakenna ja mitenkäs me kaksi köyhää sellainen aikaan saataisi.
"Höh... perustetaan kannatusyhdistys." "Minä olen mukana", sanoi Olga. "Ok... minä etsin kolmannen ihmisen, niin saadaan yhdistys pystyyn. Sitten vain kaupungille tonttianomus ja toivotaan, että kansan käsi on karttuisa."
Pirjo, joka ei silloin vielä ollut vaimoni, mutta oli vakaasti päättänyt ruveta sellaiseksi, ilmoittautui heti halukkaaksi, vaikka onkin aktiivi luterilainen.
Siitä se sitten lähti. Metropoliitta toivotti hankkeelle siunausta, ja kaupunki antoi tontin. Hyvä tontti saatiinkin ja visusti päätettiin, että pääsiäisenä 2013 tontilla seisoo hirrestä rakennettu tsasouna.
Olisipa Herra nyt myötämielinen meidän hankkeelle, ja olisipa kansan käsi karttuisa.
(kirjoittaja: Ari Keronen, kannatusyhdistyksen puheenjohtaja)
