torstai 30. huhtikuuta 2015

Pyhätön juhlaa ja kesän tapahtumia

Kalajoen tsasouna on pyhitetty Nikolaokselle, joka on paitsi lasten, myös matkailijoiden ja merimiesten sekä monien maiden pyhimys. Hän syntyi Myrnassa noin vuonna 270 ja kuoli vuonna 342 tai 352. 

 Nikolaoksen muistopäivä on 6. joulukuunta. Koska tuolloin on Suomen itsenäisyyspäivä, päätettiin piispa Arsenin neuvosta pitää vuosittainen pyhäkön juhla eli praasniekka Nikolaoksen toisena muistopäivänä 9. toukokuuta, jona päivänä vuonna 1087 Nikolaoksen reliikit siirrettiin Bariin. 

Kalajoella vietetään siis praasniekkaa 9.5. ja tämän jälkeen joka vuosi aina 9.5. riippumatta siitä, mikä viikonpäivä silloin on.
Tänä vuonna liturgian kello 10 pitää isä Makkonen Reisjärveltä, ja kanttorina toimii Olena Michailova Nivalasta lauluryhmänsä kanssa. 

Liturgian jälkeen keittolounas ja kakkukahvit, maksu vapaaehtoinen.

Seuraava tapahtuma on
ekumeeninen jumalanpalvelus helatorstaina 14.5. kello 10, isä Makkonen ja pastori Ilpo Parviainen. 


Seuraava liturgia lauantaina 27.6. kello 10, Oulun kirkkoherra isä Marko Patronen.

Kesä-elokuussa kerran viikossa 
-Kalajoen luterilaisen seurakunnan pitämä iltahartaus, ja
-konsertti, esiintymässä osin nimekkäitä, tunnettuja laulajia ja soittajia.


Tsasounalla avataan toukokuussa ikoninäyttely, esillä Oulun ikonimaalareiden ikoneita, joita voi myös ostaa.